Hae tästä blogista

perjantai 1. lokakuuta 2021

Klubi-ilta 7.9.

 Klubi-ilta Kerubissa 7.9. klo 18.00

Hallitus kokoontui klo 17.00.

Katsauksen taloustilanteeseen esitti rahastonhoitaja Kari Savolainen. Noususuunta varallisuudessa.

Juhlavuosi, klubimme täyttää 60 v 10.2.2022. Juhlakulujen budjetti max. 10 000 €.
  Keskustelua koulukiusaamisesta, mikä aihe on ollut presidentin teemana kautensa aikana. Kutsutaan peruskoulun johtaja alustamaan aiheesta.

Juustonjen pakkaus Valiolla jatkuu loppuvuodesta. Rakennamme lahjapakkauksia menekin mukaisen määrän. Pakkausvuoromme maanantai ja torstai. Ryhmällemme etsitään veräjää.












Kansainvälinen presidentti oli myöntänyt jäsenhankinnasta palkinnon pres. Timo räsäselle (oik.) Luvuottajana 1. varapres. Unto Hyvärinen.





Joensuun alueen klubit rakensivat Leijona-ruusupuiston Penttilänrantaan v 2016. Sinne myytiin 131 erilaista ruusuryhmää, joissa on yhteensä yli 900 yksilöä. Ryhmiä myytiin yksityisille ja yhteisöille ja ryhmien reunoilla on kunkin tilaajan nimikyltit. Leijonapuisto vihittiin toukokuussa v. 2017 Lion-vuosikokouksen yhteydessä. Vaan homma ei jäänyt pelkästään juhlapuheiden varaan - klubit velvoitettin hoitamaan ruusuja: kitkentää ja rönsyjen leikkausta. Siitä kertyi viiden vuoden kakku! Juhlatatalkoista ilmoitti koollekutsuja Terho Kettunen klubi-illassa kehottaen jäseniä osallistumaan 21.5. Ja tulihan porukkaa paikalle. Väliajalla tarjoiltiin Arvo Puhakan toimesta H-piirin teltalla grillimakkaraa, kahvia, virvokkeita. Kuva alla on Pekka Naumasen lähettämä väliajan grillauksesta.
--Aikomukseni on lähettää LION-lehteen klubien kuulumisia palstalle aiheesta tekstiä, kuvia.


Sivun laati Alpo Nevalainen
      __________________________________________________________________________