Hae tästä blogista

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Ruusupuisto vihittiin käyttöön 9.6. klo 13:00 Joensuun Penttilänrannassa

Parisataa juhlavierasta oli saapunut paikalle todistamaan kansallisestikin merkittävän Lions-ruusupuiston vihkimistä viralliseen käyttöön. Tapahtuma liittyi Lion-100 vuotta juhlakokoukseen, mikä pidettiin samaan aikaan Joensuussa.

 Tapahtuman tervehdyssanat esitti LC Joensuu/Pielisjoki presidentti Terho Ketttunen. 

- Olemme valloittaneet vuoren. Kauden kansainvälisen Lions-liiton presidentin teema, Valloitamme uusia vuoria, on toteutunut. Olemme avaamassa Lions-ruusupuistoa. Vuoren valloittaminen sai alkunsa LC Joensuu/Pielisjoki lion Jarkko Kempin puistoideasta, joka päätyi eri vaiheiden jälkeen Lions-ruusupuistoksi. Vuorta lähti valloittamaan 14 Joensuun seudun lions klubia, joista valikoitui hanketta eteenpäin vievät lionit.

Vastuuklubina LC Joensuu/Pielisjoki teki sopimuksen Joensuun kaupungin kanssa ruusupuistohankkeesta. Klubi koordinoi puiston perustamisen, ruusujen myynnin, hankinnan, istutus ja huoltotyön muiden mukana olevien klubien kanssa. --- On kysytty, miltä nyt tuntuu? Yhdessä hyvän tekeminen tuntuu hyvältä, vaikka tunteet menevät ylpeyden ja helpottuneisuuden vuoristorataa. Olemme ylpeitä siitä, mitä kolmas sektori voi saada aikaan yhteistyöllä päättäjien kanssa. On monta tapaa tehdä lions hyvää, tämä on yksi niistä.

 

Kansainvälisen Lions-järjestön edellisen kauden presidentti, japanilainen Jitsuhiro Yamada (vas.)avasi ruusupuiston. Kuvassa opastaulun paljastaminen (oik. ID Markus Flaaming. Taulu kertoo ruusuryhmien paikat kartalta. Jokaisessa ryhmässä on sen lahjoittajan nimi. ---Yamada sanoi arvostavansa suuresti Suomen panosta kansainvälisessä toiminnassa ja johtotehtävissä. Hän pitää hyvin tärkeänä, että suomalaisilla on avustuskohteita kotimaan ulkopuolellakin, erityisesti Sri Lankassa.



Ruusupuistoa vartioi leijona-patsas. Alue käsittää 1,4 hehtaaria. Ruusuja on noin 900 kpl ja koostuvat 131 eri lajikeryhmästä.
Näistä muodostuva kukkameri on leijonien 100-vuotis perintöprojekti jälkipolville. Unohtamatta kaupungin istuttamia muita kukkivia puita ja pensaita, joita on noin 300. "Suuret kiitokset kaikille myötävaikuttajille!", sanoi Terho Kettunen avaustervehdyksessään.



__________________________________________________________________________________

 Joensuun klubien välinen keilaturnaus 25. kerran

Kutsukilpailuun osallistui kuusi joukketta. LC Pielisjoella oli kaksi joukkuetta. Tulokset:

1. Jokelaiset, 2. Pielisjoki I, ja 3. Puukello.

KUVIA LISÄÄ KUVAGALLERIASSA.